Syksy on saapunut Shanghaihin. Sen tietää siitä, että joka toinen ihminen on flunssassa.
Muuten täällä on ollut aika mukavaa. Pari ensimmäistä päivää oli niin kylmä (alle 20), että piti jo siirtyä takkia käyttämään. Sitten oli muutama yllättävä hellepäivä (yli 30), mutta niiden jälkeen on ollut tämmöinen tasaisen viileähkö ilma eli 20-23 astetta. Uuden syystakin teetätin räätälillä, mutta sille ei ihan vielä ole käyttöä. Sateista on ollut, mutta se ei ole kovin yllättävää kun on kuitenkin Shanghai kyseessä. :P
Onneksi nyt parina viikkona ei ole satanut oikeastaan yhtään, sillä minulla oli ystävä kylässä käymässä. Sain taas rakkaita Suomi-tuliaisia (ruisleipää, pikapuuroa, ruispastaa), vaikka eihän tässä enää kauaa mene kun pääsen noita itse kaupasta ostamaan.
Niin se aika on vaan mennyt uskomattoman nopeasti. Alle kuukausi jäljellä! Ainoa asia joka minua muistuttaa lähestyvästä paluumatkastani on muuttolaatikko, joka tuossa nurkassa lojuu. Sinne olen vähitellen pakannut kaikkea sellaista, mitä haluan Suomeen lähettää laivapostilla.
Nyt haluan hetkeksi kirjoitella jostain muusta kuin Kiinasta. Työkaverini suuntaavat kohti Suomea 4.11. Finnairin koneella, mutta minäpäs otankin täysin eri suunnan ja lennän Japaniin. Jipii! Lentoliput on jo ostettu eli tämä ei ole mikään äkillinen päähänpistos.
Suunnitelmissani on viipyä Japanissa koko marraskuu, joten Suomeen tulen takaisin illalla 30.11. Miksi Japani? Vuoden 2007 lopussa kävin lomamatkalla Tokyossa ja se kaupunki vei sydämeni heti. Tokyosta lähtiessäni lupasin itselleni, että menisin takaisin Japaniin 10 vuoden sisällä. Tällä kertaa haluan nähdä muitakin kaupunkeja ja paikkoja, joten pientä seikkailemista on luvassa.
4.11. saavun Osakaan, jossa alustavien suunnitelmien mukaan olen 4 yötä. Sen jälkeen matkaan junalla kahdeksi yöksi Kyotoon. Loppuajaksi eli 10. päivä eteenpäin olen vuokrannut itselleni asunnon Tokyosta. Aluksi suunnitelmissani oli ostaa junapassi ja sen avulla reissata useamassa kaupungissa, mutta luulen Osakan, Kyoton ja Tokyon sittenkin riittävän minulle.
Matkani päätarkoitus on rentoutuminen ja oleskelu. Kaiken teen omilla ehdoillani ja omilla aikatauluillani. Aion keskittyä kävelemiseen, lukemiseen ja hyvien sushi-kojujen löytämiseen. 7 kuukautta Shanghaissa samojen ihmisten kanssa on ollut ihanaa, mutta myös omalla tavallaan uuvuttavaa (no kokeilkaa itse!). Sen tiedän jo valmiiksi, että Suomeen palattuani alkaa mieletön sosiaalinen hulabaloo, joten se arvokas oma aika jää todella vähäiseksi... siksipä lähden Japaniin yksin seikkailemaan. Voi olla, että eräs työkavereista (se Hainanin kohtalotoveri) tulee minua Tokyoon moikkaamaan, jos suunnitelmat menevät nappiin. Muuten olenkin sitten ylhäisessä yksinäisyydessäni koko kuukauden. Ah, ihanaa.
Onko tämä reissu taloudellisesti kannattavaa? No ei todellakaan, mutta hitot sellaisesta. Olen aina halunnut mennä takaisin Japaniin ja nyt on aikataulujen (koulu jatkuu vasta tammikuussa) ja etäisyyksienkin takia paras hetki lähteä tuonne. Miksi siis odottaa? Varmasti kituuttelen rahallisesti seuraavat pari kuukautta, mutta niin se vaan on, että rahaa tulee ja rahaa menee. Elämästä pitää muistaa nauttia.
Sellaista, paljon siis tulee tapahtumaan seuraavan 1,5 kuukauden aikana. Shanghaissa alkaa lukemattomat läksiäisjuhlat ja ensi kuussa sitten se Japani...
Aikamoista :)
torstai 14. lokakuuta 2010
tiistai 5. lokakuuta 2010
Xiamen
Palasimme takaisin Xiameniin ja tällä kertaa päätimme suunnata rannalle iltakävelylle. Paras osuus tässä oli tietenkin rantakatu, joka oli täynnä erilaisia snägäreitä. Oli nuudelimättöä, oli kebbeä, oli kaikkea mahdollista pientä hyvää. Ja kookospähkinöitä! Herkuteltiin ja otettiin rennosti. Jossain vaiheessa suunnattiin taas takaisin keskustan vilinään ja mentiin ihastelemaan paikallisia pikkuliikkeitä.
Xiamenista löytyy valtavasti sellaisia pieniä hömppäkauppoja. En sanoisi niitä suoraan krääsäkaupoiksi, vaan sellaisiksi... no hömppäkaupoiksi. Niistä löytyi kaikkea söpöä ja pientä ostettavaa itselleen ja muille. : ) Vaatekaupat olivat pääosin sitä samaa mitä Shanghaissakin, joten ei uhrattu erityisemmin aikaa vaateostoksille. Käytiin vielä illan päätteeksi hedelmätorilla (ja –kiskalla) ennen kuin suunnattiin hotellille nukkumaan.
Lähtöpäivänä menimme käymään paikallisessa temppelissä nimeltä Nanputuo. Tämä temppeli on ehdoton suosikkini! Sieltä löytyi lampi täynnä kaloja ja kilpikonnia. Lisäksi itse temppeli oli sijaintinsa takia kunnon esterata, joka vaati kuntoa ja kiipeilyä.
![]() |
| Nanputuo-temppeli aka kuntotesti |
Myöhemmin päivällä suuntasimme lautalla Xiamenin vieressä olevalle saarelle nimeltä Gulangyu. Kyseinen saari on kivenheiton päässä Xiamenin satamasta. Se oli vähän niin kuin meidän Suomenlinna! Ja jollain hassulla tavalla siltä se saari tuntuikin. Täällä Kiinassa ollessani yritän assosioida monet paikat ja asiat jollain tavalla Suomeen. Gulangyu oli Suomenlinna.
![]() |
| Suomenlin... siis Gulangyu |
Oli taas vaihteeksi mieletön helle, joten ulkona käveleminen oli aika tuskaa. Nautittiin silti maisemista ja saaren pikkukylästä. Sielläkin oli paljon kivoja hömppäkauppoja ja todella sööttejä hostelleja! Ensi kerralla menen ihan suosiolla johonkin tuon saaren hostelleista, sen verran suloisia ne olivat.
![]() |
| Yksi todella söötti hostelli |
Tuolla olisi ollut miljoona asiaa nähtävänä, mutta valitettavasti aikamme oli rajallinen ja päätimme siis suunnata läheiselle uimarannalle. Oli rentouttavaa istua hetken aikaa terassilla kylmää olutta juoden ja katsoen kauas merelle. : ) Uimaan ei tällä kertaa tehnyt mieli (meri ja ranta eivät olleet sieltä puhtaimmasta päästä), mutta vietettiin pari tuntia tuolla vain oleskellen. Jossain vaiheessa illan hämärä yllätti ja tajusimme, että oli pakko lähteä kohti hotellia.
Tarkoituksena oli mennä hyvissä ajoin lentokentälle. Niin no, sitten kävi niin ihanasti, että lentomme oli 4 tuntia myöhässä. Loistavaa. Siellä sitä odoteltiin useampi tunti ja oltiin perillä Shanghaissa vasta aamuyöllä...
---
Xiamen on yksi suosikkipaikoistani Kiinassa, vaikka toki minulla on täällä vielä monta kaupunkia ja paikkaa näkemättä. Tykästyin Xiamenin ystävälliseen ilmapiiriin, snägäreihin, mehukioskeihin, ”Suomenlinnaan” ja pikkukauppoihin. Se oli jotain täysin erilaista Shanghaihin verrattuna.
![]() |
| Tervetuloa Nallen kauppaan! |
Tilaa:
Kommentit (Atom)







