torstai 29. heinäkuuta 2010

Lomalla - Osa II

Ensimmäinen päivä Hainanin Sanyalla ei siis mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti ja loma näytti uhkaavasti tuhoon tuomitulta. Meillä oli jo ikävä Shanghaita ja sen luotettavia taksikuskeja.

Toinen päivä oli aika mitäänsanomaton. Taivas oli pilvinen ja meri liian aallokkoinen sekä likainen taifuunin jäljiltä. Hotellin uima-allas oli myös kokenut tuhoja, joten ei toivoakaan uimaan menemisestä. Pyhitimme päivän laiskottelulle. Syötiin hyvin, nukuttiin hyvin, katsottiin leffoja ja saatettiin siinä samalla nautiskella halpispunkkua useampi lasillinen.

myrskynjalkeen
Ei oikein tehnyt mieli uida...
Kolmantena päivänä oli edelleen pilvistä aamupalan jälkeen. Mietittiin hotellihuoneessa, että mitä sitä oikein tekisi, sillä ideat alkoi käydä vähiin. Sitten tapahtui jotain yllättävää... aurinko! Ulkona alkoi paistaa aurinko. Äkkiä vaan bikinit ylle, pyyhe kainaloon ja juoksujalkaa hiekkarannalle. Oltiin varmoja, että kyseessä oli vain hetkellinen onnenpotku ja siksi päätettiin ottaa kaikki ilo irti siitä. Ei siis tuhlattu aikaa aurinkorasvan laittamiseen...

ranta2
Rantakeli :)
Oli kyllä todella ihanaa vain makoilla rannalla, kuunnella aaltojen ääniä ja välillä lähteä hetkeksi uimaan. Käytiin hotellilla jossain välissä syömässä ja suunniteltiin kävelyretkeä ”maailman ääriin”. Internetin mukaan hotelliltamme olisi ollut vain lyhyt kävelymatka ”Tian Ya Hai Jiao”-nimiseen paikkaan, jossa on kuulemma todella kaunista ja näyttäisi siltä kuin maailma loppuisi siihen kohtaan. Tai jotain sellaista. Ehdotin, että käveltäisiin rantaviivaa pitkin sinne, niin saataisiin samalla vähän väriä pintaan.

rantatie
 

Big mistake. Toiset osaavat arvioida etäisyyksiä, minä en. Käveltiin paahtavan auringon alla yli tunti ja voin sanoa, että hiekkarannalla käveleminen on loppujen lopuksi aika rankkaa verrattuna tasaiseen asfalttiin. Emme lopulta päässeet maailman ääriin, sillä sitä paikkaa ei  löytynyt. Tämän retken lopputuloksena molemmilla meistä oli nestehukka, lievä auringopistos ja palanut iho päästä varpaisiin. Loppupäivä meni siis auringolta piileskellen... illalla oltiin molemmat kuumeessa auringossa palaneen ihon takia. ;S 

nakyma
Näkymä hotellin terassilta.
Seuraavana päivänä aurinko jatkoi paistamistaan ja me istuskelimme hotellin terassin varjossa kookospähkinöitä ja kaljaa tilaillen. Tylsyys vei voiton ja päätimme lähteä uudelle retkelle. Tällä kertaa kohteena oli Monkey Island eli saari täynnä apinoita. :D Hotellilta saimme hankittua itsellemme omalla kuskilla varustetun auton ja niinpä siis lähdimme matkaan. Tunti siinä vierähti kunnes saavuimme perille.

koysirata

Apinasaarelle piti mennä köysirataa pitkin, mikä oli aika hienoa. Saarella oli paljon suloisia apinoita, mutta valitettavasti saimme kulkea vain siinä turistirysäkohdassa, jossa kiinalaisten ja venäläisten iloksi oli apinaraukat pakotettu tekemään samoja typeriä temppuja tunnista toiseen. Ei tarvitse olla mikään Dr. Dolittle huomatakseen, että ne apinat olivat todella onnettomia. Teki pahaa katsoa sitä ”sirkusta”, joten päätimme lähteä takaisin hotellille odottamaan iltaa.

allas
Uima-allas, jossa apinat sai oleskella vapaasti. Myös aurinkotuolit löytyi. ;)
allas2
Kaveriporukka tsillailee altaalla.
Illalla kone lähti kohti Shanghaita ja olin kyllä niin onnellinen päästessäni omaan sänkyyn nukkumaan. Oma koti. <3

Hainan on varmasti kiva rantalomakohde, jos säät suosii ja muistaa aurinkorasvan. Onhan siellä paljon tekemistä, kuten esimerkiksi surffaaminen ja parasailing. Minulta ne jäivät välistä. Lisäksi olen aina tiennyt sen, että en ole rantalomaihmisiä. Liian tylsää minulle. Välillä sitä kuitenkin kaipaa vaihtelua ja siksi tuonne tällä kertaa suuntasin. En myöskään jaksa hainanilaisten olematonta asiakaspalvelua ja jatkuvaa perään huutelua. Okei, kyllä sitä Portugalin ja muidenkin lomakohteiden rannoilla aina ne paikalliset huutelee perään. Täällä nuo ihmiset ei vaan oikein tunnu tajuavan, että milloin lopettaa. Onneksi kielimuurista huolimatta jokainen ihminen tällä planeetalla ymmärtää kansainvälisiä käsimerkkejä.

Up yours!

Hainan-reissu on nyt mennyttä ja olen varma, etten sinne koskaan enää palaa. Ainakaan vapaaehtoisesti.

ranta
Hmm... no ehkä  kerran vielä?

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Lomalla - Osa I

Tämä on (pitkä) kertomus kahden epäonnisen ihmisen lomamatkasta Kiinan Hainanille. Kokemus on jo osoittanut, että kun laittaa kaksi epäonnista ihmistä samaan tilaan tai paikkaan, niin heidän epäonnensa eivät kumoa toisiaan. Ehei, epäonni tuplaantuu ellei jopa triplaannu. 

15.7. suuntasin työkaverini kanssa kohti Pudongin lentokenttää toiveikkaana. Maisemanvaihdos tuli tarpeeseen, sillä olimme lopen kyllästyneitä Shanghain arkeen. Tiesimme jo ennen lähtöä, että Hainaniin oli luvattu pilvistä säätä ja sadekuuroja koko loppuviikolle. Eli siis juuri sille ajalle, jolloin meidän oli tarkoitus rentoutua Sanyan hiekkarannoilla. Tärkeintä oli kuitenkin itse matka, joten ei jaksettu turhaan murehtia huonoa säätä.

Hainan7 

Saavuimme illalla Sanyan lentokentälle, josta päätimme ottaa taksin hotellille. Tiedossa oli se, että Hainanin taksikuskit mielellään huijaavat turisteja. Yleensä kieltäytymällä laittamasta mittaria päälle ja heittämällä jotakin hinta-arviota matkasta, joka on vähintään kaksinkertainen todelliseen hintaan verrattuna. Näin kävi myös meille. Taksikuski kävi jankkaamaan ”sanshi” eli 30 rempulaa halusi matkasta. Tiesin kuitenkin, että hotellille ei ollut pitkä matka kentältä, joten teimme matkakaverini kanssa selväksi, että 30 rempulaa ei käy ja komensimme hänet laittamaan mittarin päälle. Mittari lähti juoksemaan ja kun pääsimme (kiertotietä pitkin) perille, niin oli loppusumma yhteensä 16,60 rempulaa. Tässä vaiheessa oli jo hyvä mieli, kun onnistuttiin välttymään kusetukselta. Etsimme siinä sitten rahasummaa kuskille, joka kuitenkin teki ”reilusti” ja piti mittarin juoksemassa. Yllättäen hinta oli 16,70 rempulaa ja kuski vaati saada itselleen lisäksi vielä ne puuttuvat 0,10 rempulaa. Kieltäydyimme ja sitten hinta ehtikin jo pompata ylöspäin eli 16,80. Kuski ei suostunut antamaan matkalaukkua takaisin ennen kuin maksamme ”puuttuvan” summan. Kinasimme ja hinta oli jo 18 RMB, kunnes sitten päätin huonolla kiinalla huutaa: ”Olemme ulkomaalaisia, mutta emme ole tyhmiä”. Se tuntui tehoavan, sillä kuski vaan mutisi itsekseen ja antoi matkalaukun takaisin. Lisäksi alkuperäinen summa kelpasi hänelle taas yllättäen. 

Tämä kokemus aiheutti suurta vitutusta. Ei se raha ollut ongelmana, sillä kyseessä oli pikkusumma. Ei se raha, mutta se perkuleen periaate! Minua ei saa kusettaa vain siksi, että olen ulkomaalainen turisti. Joka tapauksessa, pääsimme hotellihuoneeseemme, joka oli todella viihtyisä! Päätimme lähteä iltalenkille lähikauppaan hakemaan pullon punaviiniä. Lähikauppaa siellä ei sitten ollutkaan, vaan saimme kävellä jonkin verran. Lopulta viinipullo löytyi, onneksi. Matkanvarrella näimme sen verran paljon elämää, että se sai meidät säikkymään. Nimittäin taivas oli täynnä lepakoita! Tiellä myös vilisi hiiren ja rotan lisäksi torakoita! Hyi yök! Shanghaissa olen tottunut siihen, että täällä ei mitään ”elämää” ole. Kissoja lukuunottamatta muita otuksia en ole Shanghain alueella nähnyt vapaana.

Seuraava päivä oli ensimmäinen kunnollinen päivä Sanyalla. Pulikoimme hotellimme altaassa ja uskaltauduimme jopa hiekkarannalle asti, vaikka sää olikin pilvinen. Siitä huolimatta ihoni paloi! Eli olkaas ihmiset tarkkoina sen aurinkorasvan kanssa, vaikka ei aurinkoa aina näkyisikään. Iltapäivälle oli säätiedotuksen mukaan luvattu rankkasateita, joten päätimme nukkua päiväunet ja suunnata kaupungille shoppailemaan, kun ei kerta muutakaan pystyisi tekemään. 

Hainan8

Kesken unien hotellin henkilökunta tuli tuomaan ovellemme kiinaksi kirjoitetun viestin, johon emme kiinnittäneet sen enempää huomiota. Herättyämme ulkona tuuli aika reippaasti ja satoi rankasti, kuten säätiedotuksessa oli luvattu. Lähdimme respasta kysymään neuvoa keskustaan vievien bussien suhteen. Kummastusta herätti ovien eteen heitetyt hiekkasäkit ja kiinni naulatut ikkunat. ”Merenrannassa pienempikin myrsky on tosi raju, siitä tuo johtuu”. Näin päättelimme ja ohjeistuksien jälkeen suuntasimme kohti keskustaa.

Hainan4
Hälytyskellot soi... ehkä muiden päässä, ei meidän. :D 

Olimme päässeet ensimmäiseen kauppaan, kun sähkökatkos iski. Tuuli sen kuin vaan yltyi ja sama juttu sateen kohdalla. Menimme bussipysäkille, mutta mikään siihen tulleista busseista ei olisi vienyt meitä perille. Taksit olivat myös kaikki varattuja, joten menimme sitten McDonald’siin lounastamaan. Tiskille päästyämme sieltäkin lähti sähköt, joten se siitä yrityksestä. Tuuli vain yltyi yltymistään. Juoksimme lähikauppaan ostamaan ruokaa ja viiniä hotelli-iltaa varten. Nyt myrsky oli jo niin paha, että ulkona liikkuminen alkoi olla vaarallista, sillä puita kaatuili ja rakennuksista irtoili palasia. Juoksimme tien toisella puolella olevaan KFC:hin, jonka julkiseinä oli jo kokenut aikamoisia vaurioita. Ruokaa kuitenkin saatiin pöytään ja sehän on pääasia. Nopeasti meidät kuitenkin häädettiin ulos sieltä ja totesimme ystäväni kanssa karun tosiasian: koko kaupunki oli ”menossa kiinni”. Kaikki liikkeet menivät kiinni ja jokainen taksi oli varattu. Yritimme tuloksetta saada taksia useampaan otteeseen.

Hainan5
Tässä vaiheessa myrsky oli vasta alkamassa.  

Tuona iltana teimme monia typeriä päätöksiä. Yksi oli se, että emme odottaneet taksia samassa paikassa, vaan vaihdoimme kohtaa jatkuvasti. Toinen oli se, että myrskyn laannuttua olemattomaksi päätimme lähteä uudestaan ostoksille ainoaan auki olevaan ruokakauppaan, joka sekin oli menossa kiinni. Siinä meni kallisarvoista aikaa hukkaan.

Tuossa vaiheessa olimme siis myrskynsilmässä, mitä ei silloin tullut tajuttua. Ymmärsimme sen vasta sitten, kun se pahin myrsky todella iski. Juoksimme turvaan biljardiluolaan, joka oli ainoa pelastus siinä myräkässä. Biljardiluolassa vietimme monta tuntia. Vähän väliä lähdimme kadulle kahlaamaan siinä toivossa, että saisimme taksin. Aina välillä palasimme takaisin biljardiluolan turviin. Tässä vaiheessa olo oli aika hysteerinen. Sain välillä naurukohtauksia ja välillä teki mieli itkeä. Pahin hetki koitti, kun tuulen laannuttua lähdimme aika kauas turvapaikastamme taksia odottamaan. Yllättäen iski sellainen tuulenpuuska, että meinasin kaatua maahan. Kaverini lähti juoksemaan ja käski minua tekemään samoin. Kuulin, kuinka takanani olevista rakennuksista alkoi irtoilla metallia ja lasia, jotka sinkoilivat siihen suuntaan missä itse olin. Juoksin niin lujaa kuin siinä säässä vaan pystyin, sillä tiesin, että ”nyt on tosi kyseessä”. Onneksi pääsimme molemmat ehjinä takaisin biljardiluolaan.

Hainan6
Tämä kuva on otettu ennen "pahinta myrskyä". Koko kaupunki oli täynnä kaatuneita puita/oksia ja muuta roskaa. 

Biljardiluola meni kiinni kello kaksi yöllä, jolloin myrsky oli kaikista voimakkain (tuntui uskomattomalta huomata, kuinka niin mieletön myrsky koko ajan voimistui ja paheni). Kaduille ei ollut menemistä, jos halusi pysyä kunnossa ja hengissä. Onneksi biljardiluolan omistaja osasi hiukan englantia ja osoittautui ystävälliseksi tapaukseksi. Hän kertoi, että aivan vieressä oli hotelli. Teimme selväksi, että emme uskaltaneet mennä ulos, joten ei ollut mitään toivoa mihinkään hotelliin menemisen suhteen. Hän totesi: ”Ei hätää, tiedän oikoreitin. Seuratkaa minua”. Menimme takaisin biljardiluolaan, jossa hän avasi kellarinoven ja osoitti sinne. Pimeä, epämääräinen kellarikäytävä... Siinä vaiheessa pelkäsin todella. Heidin kanssa sovittiin, että pidetään viinipulloja lähettyvillä varmuuden vuoksi. Niistä saisi tarvittaessa hyvät aseet.

Hainan9
"Pientä roinaa" lenteli tuulen mukana... 

Reitti oli pelottava, mutta lopulta päädyimme valaistuun ja siistiin hotellin aulaan. Biljardiluolamies omisti myös hotellin. Yksi yö hotellissa maksoi 100 rempulaa – pieni hinta pelastuksesta. Huoneeseen päästyämme olimme molemmat aika hysteerisiä, eikä vessassa vaaninut torakka tehnyt elämästä yhtään helpompaa. Kumpikaan meistä ei aluksi uskaltanut nukahtaa, joten joimme viiniä ja kuuntelimme musiikkia kännykästä. Lopulta uni vei voiton.

Hainan11
"Turvapaikka" ja tyhjä punaviinipullo

Aamulla heräsimme pimeyteen, sillä hotellista oli lähtenyt sähköt. Nukuttiin vielä hetki ja herättiin seuraavan kerran valoisaan aikaan. Suuntasimme turvapaikastamme ulos, jossa myrsky oli jo päättynyt. Saimme heti ensimmäisellä yrittämällä taksin omalle, oikealle hotellillemme.

Taksimatkan aikana näki oikein hyvin millaista tuhoa myrsky oli saanut aikaan. Onneksi oma hotellimme oli uima-allasta lukuunottamatta hyvässä kunnossa. Huoneeseen päästyäni menin suihkun kautta nukkumaan edellisillan stressiä ja väsymystä pois.

Hainan10
Seuraavan päivän näkymiä. 

Myöhemmin luimme hesarin sivuilta, että kyseessä ollut myrsky ei ollut mikään pikkujuttu, vaan taifuuni nimeltä Conson, joka oli Filippiineillä riehuessaan tappanut 40 ihmistä ja Hainanilla kaksi.  :S Ei huh huh. Eli nyt on sitten tullut elämäni ensimmäinen taifuuni koettua. Suosittelen kyllä pysymään sisätiloissa, jos taifuuni iskee. :P Oli se sen verran rajua ja pelottavaa olla siellä ulkona, missä kaikki ympärillä tuntui tuhoutuvan.

Teimme tuon päivän ja illan aikan niin monia, typeriä virheitä. Esimerkiksi se hotellihuoneeseen tuotu kiinaksi kirjoitettu lappu varoitti juurikin tuosta taifuunista. Olisi pitänyt oikeasti miettiä vähän pidempään, että miksi niitä hiekkasäkkejä raahattiin ovien eteen. Lisäksi olisi pitänyt lähteä kaupungilta heti pois, kun kävi selväksi, että myrsky oli voimistumassa. Ei sitä valitettavasti silloin tajunnut, että mitä olikaan luvassa... Nyt minulle myös selvisi, että hirmumyrskyistä ei mainita sanallakaan Internetin sääsivustoilla, vaan niistä on otettava erikseen selvää muuta kautta. En varmasti olisi lähtenyt ulos, jos säätiedotuksessa olisi "rankkasateiden" sijaan lukenut "helvetillinen taifuuni". :PP Kaikkea sitä oppiikin. 

Nyt olen kertonut jo ihan tarpeeksi tältä erää. Ensi kerralla sitten vuorossa loput Hainan-tarinasta.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Hainan

Eilen päätettiin työkaverin kanssa ostaa lentoliput Hainaniin!

Meillä on 15.7. alkaen huimaavat neljä päivää vapaata, joka on pakko käyttää lomaillen jossain muualla kuin Shanghaissa. Kaupunkiloma olisi noin lyhyessä ajassa muodostunut liian stressaavaksi, joten valittiin lomakohteeksi Kiinan oma "Hawaii" eli Hainan.

Wikipedia kertoo Hainanista seuraavaa:
"Hainan (海南, pinyin: hǎinán) on yksi Kiinan maakunnista ja samalla Kiinan eteläisin kohta. Se koostuu useasta saaresta, joista suurimman nimi on myös Hainan (海南岛, pinyin: hǎinán dǎo). Tavallisesti Hainanista puhuttaessa Kiinassa tarkoitetaakin saarta eikä maakuntaa, jota tarkoitettaessa sanotaan Hǎinán shěng.

Sanyan kaupungissa Etelä-Hainanilla on seitsemän kilometrin mittainen uimaranta Yalonglahdella (牙龙湾)."

Juurikin tuonne Sanyan uimarannoille olemme menossa löhöilemään ja ehkä jopa surffaamista kokeilemaan. :) Who knows?

Tässä vähän esimakua tulevasta. :) 

Hainan